maanantai 14. joulukuuta 2015

Eri toimijoiden roolit.






Puutarhapuolen myyjät: huolehtivat puutarhapuolen siisteydestä ja että tuotteita on tilattu hyllyihin. Puutarhapuolen myyjien pitää myös tietää, mitä heillä on myynnissä ja heidän pitäisi osata kertoa tuotteista. Asiakkaan palveleminen






 


Työkalupuolen myyjät: huolehtivat puolensa siisteydestä ja tuotteiden tilaamisesta. heidän pitäisi myös tietää mitä tuotteita heidän puolellaan on ja osata kertoa tuotteista jotain. Asiakkaan palveleminen.
















 Sisustuspuolen myyjät: heidän pitäisi tietää tuotteista ja tilata niitä. Myyjien pitäisi tietää mitä sisustuspuolella on ja missä. Sisustuspuolen siistiminen. Asiakkaan auttaminen.













Kassa-alueen myyjät: Myyjien pitäisi tervehtiä asiakasta ja lunastaa rahat. Korien ja palautettujen tavaroiden paikalleenvienti. Usein myös mainosten tulostus on kassa-alueen myyjien tehtävä.













sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Mitä sain työssäoppimisjaksollani aikaiseksi?

 (kuvassa lähimmät kolme tornia)

 (kaikki kuvassa olevat tornit)

 (kuvassa kolme ensimmäistä tornia)

Minulle sanottiin mitkä tapettimallipalat halutaan esille samaan torniin. Sain itse miettiä sopivan järjestyksen mallipaloille. Järjestin aina yhteen torniin mielestäni sopivan järjestyksen ja sitten katsoimme ohjaajan kanssa oliko järjestys sopiva.


Tehtävänä oli tiivistää saunatarvikkeet kahdesta hyllynpäätyesillepanosta vain yhteen hyllynpäätyyn. Sain kunnian tehdä tämän ja lopputulos oli hyvä.
 
Tyhjilleen jääneeseen hyllynpäätyyn pyydettiin sijoittamaan jouluvalojen varalamppuja ja jatkojohtoja.


Hyllynpäädyn yläosassa oli aikaisemmin ollut myös lyhtyjä, mutta mustia. Toin taas hyllynpäätyyn lyhtyjä, mutta valkoisia, jotta lyhdyt sitoutuisivat hyllyesillepanon valkoisten jatkojohtojen kanssa. Koska lyhtyjen takana oli harmaat taustat halusin tuoda tähän osaan väriä ja ryhmittelin erivärisiä kynttilöitä lyhtyjen kaveriksi. Jotta lyhdyt ja kynttilät olisivat yhtenäisiä, laitoin kynttilöitä pujottelemaan vihreän joulukoristenauhan.

Sain suunnitella joulutarvikkeiden hyllynpäädynesillepanon. Toiveena oli saada pääty näyttämään runsaalta. Tämäkin hyllynpääty onnistui


 Sain kitata, hioa, harjata, suojata ja maalata näytemodulin seinät. Tämän tekeminen oli mukaavaa ja lopputulos on hyvä. Tämän tehtävän tekemisessä oli kivaa saada oppia uusia asijoita, mitä ennen en ollut tehnyt.



 Sain ehdottaa kolmea eri mallia kylpyhuoneiden laatoitus mahdollisuus malleiksi. Ehdotuksessa piti olla kaksi valkoista laattaa, joko matta- tai kiiltäväpintainen. ehdotuksessa piti olla myös tehoste- ja lattiamalli. Ehdotukseni kävivät, joten sain liimata laatat paikoilleen. Katsoimme ohjaajan kanssa sopivan järjestyksen ja että A4:sen kokoinen paperi sopisi johonkin kulmaan ehdotuksessa.



Vierailin työssaoppimiseni aikana myös puutarhapuolella parinapäivänä. Ja sain järjestää kolmeen hyllymoduliin tulevat tavarat. Vaikka tarvaroita oli paljon, sain tuotteet mahtumaan siististiin järjestykseen hyllyyn.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Kemian tehtävä

Kemian tehtävän aion suorittaa vertailemalla kahta ekologista maalia. Hain netistä ekologisia maaleja ja valitsin niistä kaksi. Ensimmäinen maali on coloria greenlinen ja toinen on nutshell ekomaali.

Coloria greenline on vesiohenteinen maali. Korkealaatuinen vesiohenteinen maali on ekologinen valinta, sillä se ei haihduta liuottimia. Työ välineet voi pestä helposti vedellä. Eli et tarvitse lisäksi mitään liuottimia joilla pesisit tarvikkeesi. Säästät siis samalla rahaa ja luontoa kun valitset vesiohenteisen maalin. Coloria greenlinessä sideaineena toimii uusiutuva luonnon öljy. Coloria greenlinellä on myös M1- merkintä. M1-merkintä on luokittelu tapa, jossa on kolme mahdollista luokkaa, joista M1 on paras. Luokituksen vaatimukset koskevat vain materiaalista huoneilmaan kulkeutuville kemiallisille päästöille. Ainoa tuotteen koostumukselle kohdistuva vaatimus on laastien, tasoitteiden ja silotteiden kaseiinittomuudesta.
Nutshell ekomaali on maatuva. Jos esimerkiksi maalaat puisen pöydän luonnonhajoavalla maalila, voit pöydän rikkouduttua polttaa sen huoletta. Nutshell ekomaali ei ole niin vaarallinen jos sitä hieman joutuu ihmisen esimerkiksi lapsen suuhun. Joten jos siis haluat maalata esimerkiksi lasten leluja tai huonekaluja joilla on riski joutua lapsen suuhun, kannattaa valita tämä maali vaikka se maksaisi hieman enemmän.

Coloria greenline kannattaa siis valita kun olet maalaamassa talon seiniä tai muita yleisiä pintoja.
Nutshell ekomaali kannattaa valita kun haluat tuunata tuotteita maalaamalla ja varsinkin jos maalaat lasten leluja.

lauantai 21. marraskuuta 2015

Myymälätilan skannaus

1. Mitä näet ensinmäisenä kun lähestyt yritystä?
Näen kodin erran logon aukioloajat. Huomaan keltaisella pohjalla olevat teippaukset, joissa on ketjun logo ja aukioloajat.


2. Millainen sisäänkäynti on?
Kun astun ovesta sisälle, huomaan esillepanon ja muutaman a-telineen. Käytävn perällä liukuovien                 yläpuolella näkyy liikkeen pohjapiirros.


3.Mitä näet kun astut ovista sisään?  
Näen tervetuloa kyltin, sisääntuloportit ja hieman mainoksia. 
Värimaailma on pääosin  keltaista ja vihreää. 
 Mymälässä minua ohjaa maassa olevat vihreät nuolet, joissa ilmoitetaan mitä sielläpäin on. Myös erilaiset kyltit ohjaavat liikkumistani.








4. Hinnat
Jos tuote on hyllyssä, yleinsä hinta on merkitty tuotteen kohdalle hyllynreunaan. Tuotteen ollessa metalli korissa saattaa hinta olla merkittynä metallikorin kyljessä tai tuotteessa kiinni.



5. Kassa-alue ja sen toiminta
 Asiakkaan saapuessa kassalle myyjä tervehtii sanomalla hei tai moi. Kun asiakas on aikeissa lähteä, myyjä sanoo yleinsä kiitos hei.

 Asiakkaat saavat ostoksistaan kuitin. Kuitin yläreunassa on sso logo ja Kodin Terran osoite. Kuitin alareunassa kiitetään ja toivotetaan asiakas tervetulleeksi uudelleen.




6. Millainen on viimeinen näkymä kun poistut tilasta?
Näen kodin terran logon, jonka alla lukee tervetuloa uudestaan. Ensimmäisissä liukuovissa lukee tervetuloa uudelleen. Jälkimmäisissä ovissa kiitetään käynnistä ja toivotetaan tervetulleeksi uudelleen.




 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Kodin terrassa myös muutama leveämpi käytävä ohjaa asikkaiden liikkumista, varsinkin niiden jotka ovat tulleet vain katselemaan.

















perjantai 13. marraskuuta 2015

Lisämyynti ja ristiinmarkkinointi

Lisämyynti:

Yritetään lisätä myyntiä kaupassa eri keinoin.
Esim. jos askarteluliikkeestä asiakas ostaa lankakerän myyjä voi tarjota asiakkaalle mahdollisuutta ostaa myös virkkuukoukkuja tai sukkapuikkoja.
Minun työssäoppimispaikallani asia ilmenee esim. jos asiakas ostaa maalia, myyjät tarjoavat myös sutia, teloja ja kaukaloita

ristiinmarkkinointi:
esillepanoissa on tavaroita joita voi käyttää yhdessä esim. kiulu ja saunakauha.
Tässä esillepanossa ristiinmarkkinointia on esimerkiksi:
lyhdyt ja kynttilät
kiulu ja saunakauha
saunaan penkki ja pefletit

Esillepanoratkaisuja ja hieman trendejä


 Eteinen
Massa alue: esittelee vuodenajan teeman mukaan tuotteita
 Hyllynpäädyt: ovat koristeellisenpia

 Erilaiset näyttelyt:  tuotteista on koottu mallit ja joistain tuotteista koottu malli huoneita esim keittiömateriaaleista


Mallinuket: nostavat vaatteita paremmin esille
 hyllyt: Vaikka yleinsä ei ajatella että hyllyissä olevat tavarat ovat esillepanossa, mutta nekin näkyvät asiakkaille ja tavaroiden oikeilla paikoilla sijaitseminen siististi järjestyksessä houkuttelee enemmän kuin sotkuiset hyllyt.
 Display


Pintamalliteline
Värikartat












Tämän hetken trendejä: 
marmori,
luonnonmukaisuus,
kupari (värinä),
eri harmaan sävyt.
 

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Ammattisanastoa

1. Mattoveitsi:  ammatti työkaluna käytettävä terävä veitsi, jossa on katkottava terä.

2. Pumppukärryt: Käytetään raskaiden lastien/tavaroiden siirtämiseen.

3. Henkilönostin: Tämän avulla nostetaan ihmisiä ja tavaroita riittävän korkealle niin, että ihminen saa nostettua lastin ylös haluamaansa kohtaan

4. Poistoalue: on alue, jossa on poistoon mennyttä tavaraa alehintaan

5. Tapettipuoli: tällä alueella on tapetit ja tapetoimiseen liittyvät tavarat.

6. Varasto: paikka jonne saapuu myymälään menevät ja varastoon jäävät tuotteet. toimii myös tavaroiden säilytyspaikkana

7. Puutarhapuoli: alueella myydään puutarhan hoitoon ja somistamiseen liityviä tavaroita.

8. Moduli: Hyllyt on jaettu osiin ja yhden osan nimi on moduli.

9. Pommari: pommisuoja

10. PDA-laite: on noin puhelimen kokoinen laite, jota voidaan käyttää esimerkiksi inventaariossa

11. Viivakoodi: on informaation esitysmuoto. Viivakoodista saa esimerkiksi tarkistettua ovatko kaksi tuotetta samoja.


12. Hyllyttäminen: tavaroiden paikalleen laittamista esimerkiksi lastista.

13. Varastopojat: varaston puolella työskentelevät ihmiset

14. Inventaario: on luettelo tavaroista ja materiaaleista, jotta selviäsi, mitä tavaroita on omistuksessa ja mitä on mahdollisesti kadonnut. Liiketaloudessa niitä pidetään lakisääteisesti kerran vuodessa

15. Myyjä: on kaupallisen alan ammatti.

Kodin Terran lyhyt esittely


Kodin Terra on rautakauppa, jossa myydään kodin sisustukseen ja remonttiin liittyviä tavaroita. Kodin Terrassa on puutarha-, raksa- ja sisustuspuoli. Jokaisella alueella on omat myyjät.

perjantai 2. lokakuuta 2015

Esillepano teoriaa

    Myymälätilan houkuttelevuuteen vaikuttavat esimerkiksi:
 teippaukset
mallinuket
 näyteikkunat
esillepanot 
 kampanjat
 alennusmyynnit 

Näyteikkuna:

    kertoo valikoimasta ulospäin
    nuket ja tuotteet yhteensopivia
       ryhmitä ja rytmitä
       kohdista valot ja siivoa jäljet

 Mallinuket:

    herättää ja houkuttelee
      kertoo uutuuksista
     yhteinäisyys mainoksissa, ikkunoissa ja muissa informaation lähteissä

Pöydät:

    mahdollisuus tarkastella monesta suunnasta
        ryhmitä ja rytmitä
    siistit pinot
    kokojärjestys

Seinät:

    tuotteet näkyy kauas etunäytöstä
    yläosa on tehokas informaatioalue
    tuotteet sijoitettava helposti saataviksi
    yhtenäiset ripustimet
yhteinäisyys mainoksissa, ikkunoissa ja muissa informaation lähteissä

Näyteikkuna asiakkaan hankinta

Ensin mietimme ryhmämme kanssa mistä liikkeistä tahtoisimme kysyä asiakasta. Kun olimme päättäneet liikkeet, lähdimme samantien kaupungille kysymään liikkeiltä, että saisimmeko suunnitella ja toteuttaa heille näyteikkunan.
Kun tulimme liikkeeseen esittelimme itsemme, kerroime mistä oppilaitoksesta olemme ja kysyimme kävisikö heille jos tekisimme näyteikkunan heidän liikkeeseensä.
Saatuamme asiakkaan kiitimme ja lähdimme kouluun suunnittelemaan ikkunaa. Ikkunassa piti olla kolme mustaa mallinukkea ja yksi musta hyllykkö. Liikkeessä toivottiin, että ikkunassa korostuisi heidän kierrätys/eko teemansa.
Jokainen ryhmämme jäsenistä teki kolme suunnitelmaa. Minun parhaimmassa suunnitelmassa ideana oli, että nuket puetaan osittain sanomalehteen ja osittain liikkeen vaatteisiin. Näin kierrätys teema tulisi esille ja liikkeen vaatteet korostuisivat paremmin.
Kun suunnitelmat olivat valmiit näytimme ne asiakkaalle. Asiakas kertoi pitävänsä sanomalehti ideasta, joten toteutimme sen ryhmämme kanssa.

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Julisteiden analysointi

Julisteessa on hauska idea: kynän kärki esittää lumihuippuista vuorta. Pilvet ovat kuin ne olisi piirretty julisteen kynällä. Tekstin luettavuus on huono, mutta tarvitseeko siitä saada selvää koska merkki on tunnettu.
 Julisteessa on kiva idea ja juliste on kaunis, mutta tekstistä ei saa selvää. Pidempään kun julistetta katsoo kauemmin, se alkaa näyttää sekalaisemmalta.
Julisteella on hauska idea. Koska talossa on neliön muotoisia kuvioita ja itse kuva on koottu neliön muotoisista ruuduista. Vaikka teksti on selkeällä fontilla, siitä tulee hieman sekalaisen oloinen.


 Julisteessa on yhdistetty muutamia kuvia niin, että kuvat ovat hieman läpinäkyviä. Teksti on hieman epäselkeä, mutta sopii julisteen teemaan.
Julisteessa hauskaa on kuinkas viiniä kaadetaan ja viini muotoutuu kuin se olisi kaadettu lasiin vaikka lasia ei näy. Teksti on selkeä.
Julisteessa paperiin on leikattu kijaimien muotoisia reikä joiden takaa näkyy havupuun neulaset. Teksti on selkeää.
 Julisteessa hauskaa on kuinka raakaaineet näyttävät olevan purkissa. Teksti on hieman haalea.
Julisteessa hauskinta on kuinka kahvikuppi on yhdistetty herätyskelloon, sillä monet juovat aamuisin kahvia ja herätyskello kuvaa aamua hyvin.
Julisteessa hauskaa on kuinka kissa on piirretty taustalla olevan pensaan mukaan. Kissa saa myös värinsä pensaasta. Julisteessa on hyvät värit.
Julisteessa on selkeä fontti. Kädet muodostavat tyhjän alueen julisteen keskelle, mutta se ei ole häiritsevää sillä julisteessa näyttää kuin kädet pitäisivät paperia julisteen keskellä.